Juha Rautio – runot &…

työpäiväkirjaa, infoa, runoja, kuvia, ääntä, videoita…

Työpäiväkirja XI – apurahoista, työsuunnitelmista, proosan ja runon taajuuksista

Tänään olin jo valmiiksi asennoitunut siihen etten pysty täysin keskittymään kirjoittamiseen. Ystäväni tuli kylään ja päätin että en ota paineita aamupäivän kirjallisesta työskentelystä. Sain kuitenkin muutaman rivin täydennettyä yhteen keskeneräiseen tekstiin. Tyydyin tähän ja aloin muun seurustelun ohessa tehdä apurahahakemuksia.

Olen täyttänyt apurahahakemuksia nyt kesästä 2009 asti, tosin vaatimattomin tuloksin, mutta kuitenkin, niistä on tullut siinä mielessä rutiinia, että jokaisen apurahan deadlinet on jo hyvässä muistissa. Vaikka en olekaan saanut vielä yhtään pidempää työskentelyapurahaa, kirjallisen työsuunnitelman tekemisestä on ollut etua. Apurahoihin tarvitaan siis liitteeksi työsuunnitelma, ja kun sellaisen tekee, niin se samalla konkretisoituu itsellekin. Kaikki ei tietenkään mene niin kuin paperille kirjoittaa, ei tarvitsekaan, mutta jonkinlaisia suunnitelmia on hyvä tehdä. Jälkeenpäin voi sitten katsoa mikä on pitänyt, mikä ei.

Runonkirjoittaminen minulla on mennyt oikeastaan täysin työsuunnitelmien mukaan. Olen pysynyt niissä aikatauluissa, mitä olen vuosien 2009-2011 apurahahakemuksien työsuunnitelmiin kirjoittanut. Sen sijaan proosa ei ole samalla tavoin edennyt. 2009 ja 2010 työsuunnitelmissani kulki novellikokoelman kirjoittaminen, mutta tiputin sen pois kun aikaa ei tuntunut riittävän. Nyt kirjasin sen ensi kesälle taas mukaan. Mikäli saan tämän käsikirjoituksen käsistä pois, ryhdyn ihmiskokeisiin prosaistina. Olen huomannut että runollisen ja proosallisen taajuuden pitäminen samanaikaisesti ei onnistu. Aluksi tunsin siitä huonoa omatuntoa, pidin itseäni laiskurina kun en onnistunut edistämään proosakäsikirjoituksiani. Kunnes tajusin, kyseltyäni asiasta kollegoilta, että se ei ole mahdollista. Ajattelut eroavat liikaa toisistaan.

Palaan tähän varmaan lisää siinä vaiheessa kun kokeilen proosaa, keväämmällä, kenties. Nyt laput postiin. Viikonloppu ja vapaat päivät. Kuulemiin.

- Juha

2 Comments on “Työpäiväkirja XI – apurahoista, työsuunnitelmista, proosan ja runon taajuuksista

  1. Arja Uusitalo
    28.1.2012

    Mukava lukea siitä miten niitä apurahoja haet. Itse en hae mitään kun olen saanut melkein valmiiksi työn jota olen tehnyt pitkään ja jota varten sain apurahoja. Totta myös se, että kun hakee apurahaa, on mietittävä työtään erityisen tarkkaan kun siitä on luotava suunnitelma muitakin kuin vain itseään varten.
    Tällainen kirjailijan blogi on mielenkiintoinen, keskityt olennaiseen, työhön jota kirjailijana teet.

  2. Juha Rautio
    31.1.2012

    Hei,

    mukavaa kun kommentoit!

    Juha

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Tietoja

This entry was posted on 27.1.2012 by in Blogi and tagged , , , , .

Pikalinkki

http://wp.me/p1mS9H-dR

Selailu.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.